“Nukketeatteri on kaikkinensa maaginen laji, joka tarjoaa jatkuvia metamorfooseja katsojan silmien edessä. Parhaimmillaan nukketeatteri imaisee maailmaansa niin vastaansanomattomasti, ettei katsoja voi kuin ihmetellä, miten nuket ja esiintyjät pystyvät häntä manipuloimaan erilaisiin tunnelmiin ja tunteisiin.Juuri näin kävi Elina Putkisen ohjaamassa Pienessä tulitikkutytössä. Tuttu tarina on toteutettu pöytäteatterina isoäiti- ja pikku tyttö -nukein. Henkensä pitimiksi ne kauppaavat tulitikkuja ohikulkeville ihmisille, joita näyttämöllä edustavat elävien ihmisten jalat ja ennen muuta kengät, joiden kautta katsoja piirtää oman mielikuvansa kyseistä henkilöstä.
Pieni tulitikkutyttö on ehdottomasti festivaalin parasta antia. Se on dramaturgisesti ehyt, toteutukseltaan oivaltava ja koskettava esitys. Elävän hanuristin (Roosa Halme) käyttö kruunaa hienon kokonaisuuden.”
Anna Eloaho, Turun Ylioppilaslehti 11.5.2007:
“Elina Putkisen Pieni tulitikkutyttö operoi yksinkertaisilla, mutta orgaanisesti tarinaan liittyvillä äänillä ja mittasuhteilla. Tulitikun raapaisu, tähtisadetikun sähinä, kadunlakaisijan askeleet, nuken ja ihmisen välinen kokoero. Pieni tulitikkutyttö olikin tarkoituksenmukaisia keinoja maltilla ja tyylitajuisesti käyttävänä oikea helmi.”Johanna Piritta Peltonen, Suomen UNIMA-lehti 2/2007:
“Riipaisevasti raapaistu. Olin esityksen jälkeen sellaisessa liikutuksen tilassa, etten pystynyt kävelemään suoraan. Niin se vaan tunkee ohi järjen silloin kun se on mietittyä ja taitavaa. Kokonaisuutena palelevan tytön klassikkotarina oli niin vastaansanomaton, että sytkärit ilmaan nukketeatterille. On ainakin kahdenlaista draamaa, sitä, jossa tietää miten käy ja sitä, jossa ei arvaakaan. Tässä teoksessa toimi juuri se, että tietää tarinan kuin omat töppösensä. Toisaalta kun luodaan noin taitavasti hahmo kuin tämä pieni tyttölapsi, siihen uskoo, vaikka ympärillä sattuisi mitä. Valitut mittasuhteet ja keinot palvelivat tarinaa, tulitikkuaskin muotoiseksi rajatusta näyttämöaukosta näkyivät isojen ohikulkevien kengät, joita vasten tytön surkeus korostui. Katsoja sai oikeasti katutason kokemuskulman tapahtumiin, hiekkaa lakaistiin ronskisti edessä istuvien päälle. Esitykseen tarvittavat palaset olivat loksahdelleet kohdilleen ja työryhmä tiesi sen.”
